maanantai 24. lokakuuta 2011

Sääntöuudistuskeskustelu

Raati on tullut siihen johtopäätökseen, että raadin kokoonpanoa tai tehtäväkuvauksia ei lähdetä muuttamaan sääntömuutoksen kautta enää tämän vuoden puolella. Sen sijaan teemme alustustyötä ensi vuoden raadille, joka taas omalta osaltaan päättää, tarvitsevatko tehtävänkuvaukset tarkistamista ja onko säännöissä muuten muutettavaa.

Aiomme, tai ainakin allekirjoittanut aikoo, omalta osaltaan, vielä kun asiaan on jotakin sanavaltaa, miettiä toimareiden määrän tarkistamista ja sitä paljonko toimihenkilöitä mihinkin virkaan valitaan vaalikokoukseessa sekä valitaanko tiettyjä nimikkeitä vaalikokouksessa laisinkaan. Nykyinen toimarimäärä on valtava, sen hallinta on hankalaa ja tehokkuus välttämättä ei ole paras mahdollinen. Raati tulee keskustelemaan ja miettimään tätä ennen vaalikokousta. Mielipiteitä toimareiden määrästää saa esittää tänne tai vaikka raadille palautelomakkeen kautta!

Varsinaiset säännöthän tarkistettiin viime vuonna ja ne astuivat hiljattain voimaan. Sääntömuutoksen yhteydessä puhuttaisiin killan hallinto-ohjesäännön tarkistamisesta. Näihin voi tutustua killan nettisivuilla:
http://ik.ayy.fi/?q=kilta/saannot


Blogi hiljenee omalta osaltani nyt hetkeksi, aika keskittyä tenttiviikon ensimmäiseen ja viimeiseen tenttiin lukemiseen ja suunnata sen jälkeen katse Wienin lomaa kohden!!;) "Oomä juonu viinii Wienissä ..."


--Juho, PJ

perjantai 21. lokakuuta 2011

Kuulumisia keskustelutilaisuudesta 21.10.

Saliin R1 kokoontui kymmenen kiltalaista keskustelemaan mahdollisesta uudesta raativirasta sekä raativirkojen päivittämisestä. Asiaa on alustettu tarkemmin edellisessä blogikirjoituksessa.

Tilaisuudessa olleiden koottu ja tiivistetty mielipide asiaan oli seuraava:

Killan raatia ei tarvitse eikä itseasiassa pidä lähtä kasvattamaan lukumäärällisesti. Myöskään tehtävänkuvauksien muutoksia ei kannata tehdä, varsinkaan enää tänä vuonna, tiukalla aikataululla. Istuvan raadin tulee vuosittain määritellä tarkasti jokaisen tehtävänkuva hallinto-ohjesäännöissä kerrottujen tehtävänkuvauksien mukaisesti.

Nykyisinhän hallinto-ohjesääntö määrittelee esimerkiksi rahastonhoitajan yhdeksi tehtäväksi "killan varainhankinna koordinoinnin", jota nykyään ei painoteta kovinkaan esimerkiksi vaalikokouksessa. Ongelmana tässä on yksinkertaisesti tiedon kulkemattomuus, näkisin. Lisäksi puhuttaessa yleisesti sponsori- sekä varasinhankinnasta, ei ongelma niinkään ole siinä, että sääntöjen mukaan ei ole henkilöä, joka asiaa koordinoi, vaan siinä, että asiaa ei ole raadissa vuoden alussa käyty tarpeeksi tarkasti läpi. Osaksi vastuu tästä jokaiselle raatilaiselle itselleen, että he tietävät mikä heidän tehtävänkuvansa sääntöjen mukaan on, mutta suurimmaksi osaksi puheenjohtajalle, jonka tehtävän on vuoden alussa käynnistää raadin toiminta ja huolehtia siitä, että jokainen raatilainen pääsee alkuun tehtävänsä hoitamisessa...

Mitä tästä eteenpäin raativirkojen tarkistamisen tai uuden viran perustamisen kannalta?

Raati keskustelee asiasta ja omien sekä keskustelutilaisuudessa tulleiden mielipiteiden perusteella päättää pikaisella aikataululla, kutsutaanko killan kokous koolle asian tiimoilta ja lähdetäänkö hallinto-ohjesääntömuutosta tekemään vielä tänä vuonna ennen vaalikokousta. Toinen vaihtoehto on jatkaa asian alustusta ja lähteä puntaroimaan kaikkien raati- sekä toimarivirkojen tehtävien kuvauksia sekä niiden tarpeellisuutta, mutta jättää asian varsinainen pyrokraattinen puoli vuoden 2012 raadille, jotta sitä ei nuijittaisi läpi liian nopealla aikataululla.

Oma mielipiteeni tällä hetkellä asiaan on, tiivistetysti ilman syvällisempää analyysia sekä jättäen ärsyttävä tulkinnanvara, se, että raadin toimintaa tulee monelta saralta "ammattitaitoistaa" sekä killan viroissa toimivien asemaa tulisi ja tuleekin tarkistaa, mutta vaatiiko se sääntömuutoksia vai pelkästään paremmin teroitettua kirvestä puheenjohtajalta. Asiassa on monta pointtia ja yksi tärkeä tulee olemaan se, että sekä raati- ja toimari-infossa 2011 sekä vaalikokouksessa kerrotaan selkeästi MITÄ toimenkuvia mihinkin raativirkaan kuuluu, MITÄ raadissa oleminen käytännössä tarkoittaa sen lisäksi, että hoitaa omaa tehtäväänsä, MITÄ sitoituminen hommaan vuodeksi tarkoittaa ja mitä se vaatii. Raatityöskentelyssä kokousten sekä oman tonttinsa hoitaminen syö käytetyistä työtunneista kuiteskin vain osan; loppuosa kuormittavuudesta tulee jostain ihan muusta kuin siitä, mitä eniten tykkää tehdä.

Mietintä asian tiimoilta jatkuu ja kommentointi on vapaa ja suotavaa! Kiitos myös edelliseen blogiin mielipiteensä kertoneille.



Juho - PJ

maanantai 17. lokakuuta 2011

Raadin virkojen tarkistaminen

Osaksi muutamien kiltalaisten aloitteesta sekä osaksi raadin oman keskustelun pohjalta on alkanut viriä keskustelu raadin virkojen tarkistamisesta tai uuden raativiran perustamisesta. Uusi virka käytönnössä olisi yrityssuhdevastaava tai talousvastaava, toimenkuvana pääasiassa killan varainhankinta tai ainakin sen koordinointi.

Kiltalaisilta halutaan nyt mahdollisimman paljon kommentteja koskien kyseistä asiaa; mitä mielipiteitä asiaan on: kannattaako kiltaan luoda uusi raativirka vai tarkistaa nykyisten tehtäväkuvaa? Vaihtoehdot karkeasti siis joko perustaa 11. raativirka, jonka tehtävänä killan sponsorihankinta vai tarkistammeko virkojen kuormittavuutta ja lisäämme esimerkiksi excumestarin tehtäviin kohdan "koordinoi killan varainhankintaa". Tähän asti hallinto-ohjesääntö on määritellyt rahastonhoitajalle killan varainhankinnan koordinoinnin, mutta käytännössä se olisi luontevinta olla mielestäni excumestarilla, koska hän on eniten yrityksiin yhteydessä ja rahiksella on muutenkin sen verran paljon hommaa.

Asiasta järjestetään keskustelutilaisuus mahdollisesti vielä viikolla 42 tai viimeistään viikon 43 alussa, seuraa tiedotusta.

Mikäli raadin kokoonpanoon tulee muutoksia, vaatii se hallinto-ohjesäännön muuttamista, mikä taas vaatii killan kokouksen koolle kutsumisen. Tästä lisätietoa myös myöhemmin.

KOMMENTOIKAA, ESITTÄKÄÄ KANTOJANNE, VAIKUTTAKAA!


--Juho, puheenjohtaja

maanantai 3. lokakuuta 2011

Mitä Ruutistoimitus oikein tekee?

"... No oikeastihan me vaan istuskellaan ja ryypätään killan rahat pois."

Päätoimittajanne.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Puhiksen perjantaiyön puolivuosikatsaus

Kesä on lusittu, auringonotot otettu ja on aika palata kouluun ja opintojen sekä killan toiminnan pariin. Kesä meni loistavasti eikä se, että lomaa ei juurikaan ollut haitannut, koska viikonloput tuli käytettyä varsin tehokkaasti hyväksi. Kaikenkaikkiaan varsin leppoisa, tehokas, mutta rentouttava kesä!

Raativuosi on nyt puolessa välissä ja on aika käydä sitä hieman läpi leffaillan mukana tuoman ajatusvirran siivittämänä.

Kevät oli killan toiminnassa aktiivista aikaa. Bilerintamalla oli railakasta, isäntä ja emäntä osoittivat heti alusta lähtien osaamisensa baaritiskin tuolla puolen sekä sitsien järjestämisessä. Opinnoissa opintovastaava pääsi aloittamaan raativuotensa vähintäänkin haastavissa olosuhteissa kaikkien yliopisto- ja korkeakoulu-uudistusten keskellä. Ulkovastaava ei valitettavasti saanut kuin kourallisen ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita Raksalle kevääksi, mutta työtä teetti sen ohella esimerkiksi Suomen Rakentajateekkaripäivät, jotka järjestetiin Otaniemessä keväällä. Ruutiset kokivat pientä uudistusta päätoimittajan toimesta ja nähtiinpä kevään numeroissa vierailevia kirjoittajia sekä rakennusalan että jopa politiikan huipulta. Phuksitoimikunnan puheenjohtajalla riittä työtä tulevan syksyn suunnittelussa sekä phuksikapteenin oikeana kätenä toimimisessa. Excumestarilla riitti excuja järjestettäväksi ja Kotimaan pitkästä tunnetusti puhuttiin taas kerran pitkään! Kirjuri-tiedottaja sekä rahastonhoitaja hoitivat omia hommiaan ja välitilinpäätös sekä hallinnon saattaminen kevään osalta kansiin tapahtui määräaikaan mennessä kesällä! Välitilinpäätöksen katselmuksen perusteella voidaan varsin huolettomalla ja luottavaisella mielellä lähteä syksyyn: killan talous on hyvällä mallilla.

Tammikuussa myös kiltahuone sai uuden ilmeen remontin ansiosta. Remontin organisoi pitkälle viime vuoden raati'10 sekä kiltahuonevastaavat ja toteutuksesta vastasivat pitkälle kiltahuonevastaavat, raati sekä vierailevat rakentajat. Uusittu kiltahuone tarjoaa viihtyisämmän paikan vanhaan verrattuna lintsata luennoilta, pidetään kiltis hyvässä kunnossa ja pidetään huoli, että sen viihtyisyys säilyy!

Raksalle saatiin lähes sata uutta phuksia tänä syksynä. Kahden viikon perusteella tämä porukka on äärimmäisen aktiivista sekä toimeentulevaa; tästä kertonee muun muassa Raksalle tullut toinen sija Otasuunnistuksessa sekä Stadisuunnistuksen voitto!

Ruutistoimituksen yhteyteen perustettiin syksyllä uusi toimarivirka, killan markkina-analyytikko, jonka funkto on avustaa päätoimittajaa mainostilan myymisessä. Vaikka uusittu mainosmyyntikonsepti on ollut vasta vähän aikaa toiminnassa, on tulosta tullut huimasti! Kiitos tässä vaiheessa myös omasta puolestani yrityksille halusta lähteä mukaan killan toiminna tukemiseen.

Mitä sitten mulle itselleni? Täytyy suoraan sanoa, että puheenjohtajuuden tuoma sekä vastuu että homman vaativuus ehkä yllätti alkukeväästä, vaikka siihen olinkin varautunut mielestäni hyvin. Raadin toiminnan käyntiin saattaminen oli jälkeenpäin ajateltuna todella rankkaa, mutta tässä vaiheessa palkitsevaa. Jotain olisi ehkä voinut tehdä toisin, joku meni tosin hyvin, joku vähän sinne päin. Kukaan ei ole kuitenkaan toistaiseksi tullut aseen kanssa kotiovelle kertomaan miten hyvin asiani hoidin keväällä, joten voinee olla tyytyväinen!

Syksyyn lähdettäessä raadissa vallitsee todella kova tekemisen meininki. Puheenjohtajana voin olla vähintäänkin ylpeä tästä porukasta: kaikkien motivaatio omaa tekemistään sekä yleisiä kilta-asioita kohtaan on kunnioitettavan hyvällä tasolla. Heitän osittain haasteen itselleni, mutta myös koko raadille: pidetään tämä motivaatio ja meininki yllä koko syksyn jouluun asti! Hauskaa on ollut ja hauskaa tulee olemaan; otetaan siitä kaikki irti ja laitetaan itsemme likoon syksyllä tämän killan puolesta. Sen takia tähän hommaan jokainen lähti mukaan, eikö? ;)

Itseäni syksyllä työllistää raadin, kandin ja muutenkin täyteläisen lukujärjestyksen lisäksi satavuotistoimikunnan asiat. 100-toimikunnassa syksyn agendalla on juhlavuoden aikataululurungon luominen sekä sen kautta budjetin kasaaminen sekä sponsoripakettien luominen ja markkinoimisen aloittaminen. Logokilpailu on myös käynnissä parhaillaan! 100-toimikunnan jaospuheenjohtajien kanssa tehdään näitä juttuja eteenpäin, toivottavasti vuoden loppuun mennessä on kasassa vähintäänkin edellä mainitut asiat.

Vielä muuta? Tekstiä ja ajatuksen virtaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta lukijoita sinne asti tuskin riittää. Muutama toive kiltalaisten suuntaan: olkaa aktiivisia, seuratkaa killan tiedotusta ja osallistukaa TEILLE järjestettyyn toimintaan. Antakaa palautetta joko face-to-face joko suoraan mulle tai kenelle tahansa raatilaiselle tai Ilmomasiinassa olevan palautelomakkeen kautta. Niitä luetaan, oikeasti, ja niihin reagoidaan. Ainakin jollain tavalla...


Kaikki loppuu aikanaan, mutta siihen asti...


...Kovat otteet - rento meno!




Juho - killan puheenjohtaja

lauantai 27. elokuuta 2011

Kapteenimaista tajunnanvirtaa

Ensimmäinen luku
Jossa kapteenimme havahtuu siihen, että koulun alkuun on enää muutama yö ja laittaa kopiokoneen laulamaan.

Elokuun loppu, kesä vaihtumassa syksyyn, pimenevät illat. Kunnossapitotyöntekijät kertovat kauhutarinoita talvihoidon kauheudesta ja ensimmäistä kertaa kuukausiin asuntoni ei tunnu lämpöhalvausta pelkäävän saksalaisen lämmittämältä saunalta (n. 30°C toim. huom.)

Lämmöstä huolimatta olen kesän aikana saanut hiottua syksyn phuksitapahtumien kuviot hyvälle mallille. Työpöydällä nököttävä 21-tuumainen putkinäyttö, jonka arvon päätoimittajamme epäilee minun kähveltäneen ernobylistä, on ollut päällä lukemattomia tunteja ja epäilen sen jo salaa odottavan vapautusta, joka koittaa parvekkeelta putoamisen muodossa.

Paniikki. Horjumaton itsevarmuus. Sydämentykytys kuin bassonjytke Rihannan keikalla. Tunteet ja olotilat sekoittuvat yhteen ja luovat jotakin, jonka kuvailu on vaikeampaa kuin lujarin tentin läpäiseminen lukematta. Onneksi perjantaille oli osunut Taiteiden yö, joka antoi allekirjoittaneelle luvan lähteä aiheuttamaan kaaosta, pahennusta ja hämmennystä rentoutumaan Itäiseen satamakaupunkiin. 

"Toisinaan Phuksikapteeni poistuu Otaniemestä ja liikkuu kaupungissa kuin kuka tahansa meistä."

Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen löysin itseni Kalliosta, jossa juristista, kauppislaisesta ja liiketalouden opiskelijasta koostuva seurueemme tärähti keskelle arkkitehtifuksien baarikierrosta. Jostain syystä minua luultiin moneen kertaan alkuillan aikana arkkarifuksiksi (en tiedä, oliko käyttämälläni havajipaidalla osuutta asiaan). Epäilyt phuksiudestani kaikkosivat äkkiä kajautettuani ilmoille muutaman teekkarilaulun keskellä Hämeentietä. Tähän sain apua eräältä muita arkkarifukseja huomattavasti vanhemmalta (ja kovaäänisemmältä) herralta, joka saattaa toimia kiltalehtemme päätoimittajana.

Viimeisellä bussilla kotiin. Unta. Aikainen herätys. Seuraavana aamuna herätessäni töihin aamukahdeksalta koin voimakkaan flashbackin omaan phuksivuoteeni, jolloin unirytmiäni olisi voinut kauniisti kuvailla sanalla täyskaaottinen. Nykyään kuvailisin tilanetta sanalla sekava ja olen huomannut toivovani, että vuorokaudessa olisi pari ylimääräistä tuntia. 

Uskomaton. Huikea. Paras. Phuksivuosi on itsensä löytämisen ja uusien mahdollisuuksien aikaa. Maanantaina alkaa jälleen noin sadan ihmisen matka kohti teekkariutta Rakennusinsinöörikillan luotsaamana. En koe olevani tällä matkalla kaikkitietävä kertoja, vaan yksi ääni muiden joukossa. Ehkä juuri siksi kirjoitan tätä minämuodossa. 

Kohta maanantain aurinko nousee. 
Lakki.
Haalarit.
Kurssi kohti päärakennusta. 
Phuksien on aika astua seikkailuun.

Kirjoittaja on Phuksikapteeni, joka aina silloin tällöin muistaa mennä nukkumaan ajoissa.


torstai 18. elokuuta 2011

Tarinoita MAIKista.

Tervaskäsi, on jälleen tarinatuokion aika - tällä kertaa MAIKin merkeissä!

Onhan varsin tunnettua, että Varaslähtö on paras lähtö ensimmäiseen opiskelusyksyyn ja mahtava tapa nähdä vanhoja kavereita!
Okei, tosiasiassahan toisen vuoden opiskelijat tulevat paikalle (ehkä) katselemaan opiskelukavereitaan mutta pääasiassa ryyppäämään viimeisen kerran ennen syksyn kurssirumbaa ja sammumaan pitkin nurmea pitämään hauskaa. Vanhemmat opiskelijat (jos niitä on paikalla) hengailevat itsekseen, valtaavat saunan sekä grillin ja "ihan vain pakosta" tsekkaavat uusien phuksien muodollisen pätevyyden.

Seuraa Eino Leinon - tai ainakin Eino Grönin - tapaisen lyyrisen ihmemiehen selostus MAIK-varaslähdöstä niille, jotka eivät paikalle päässeet, tohtineet taikka halunneet.


PERJANTAI
Tämän tarinamme sankarikin saapui myös varaslähtöön jokseenkin ristiriitaisten tunteiden velvoittamana. Yhdestä näkökulmasta Raadissa olemisen velvoittamana paikalle saapuminen oli välttämätöntä, toisaalta taas pitkän työputken ja kesäerakoitumisen jälkeen voisi olla kiintoisaa nähdä kaikkia muita tuttuja isänmaan toivoja.

Kuitenkin.

Saavuimme paikalle perjantai-iltana, varsin sopivana aikana, ratsastaen valkoisella ratsullamme [lue:harmaan Saabin kattoikkunasta roikkuen] varsin iloisissa tunnelmissa [lue: jokseenkin ylivirkistäytyneenä]. Tervehdimme tuttuja sekä tuntemattomia ja ryhmityimme jatkotoimenpiteitä varten. Seurueemme agenda oli yksinkertaisuudessaan varsin nerokas: safkaa, saunaa, sammuminen sosiaalinen kanssakäyminen. Iskimme itsemme optimaaliseen kulmaan, pupelsimme kenttämuonamme ja jatkoimme salonkikelpoisen olotilan saavuttamista.

Varsin salonkikelpoisen olotilan saavutettuamme ja muutaman sillan poltettuamme siirsimme leiriä rantaa päin suorittamaan sen, mikä kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan suomalaisen miehisen miehen kesäperinteeseen: saunan polttamiseen humalassa.

Epäonnistuttuamme saunan lopullisessa sytyttämisessä, tyydyimme jonkun toisen (luultavasti meitä pätevämmän naisen) sytyttämään saunakiukaaseen sekä sen amorin kaaren pehmeyden lailla kuiskutteleviin löylyihin.

Noin viisi tuntia myöhemmin, aiemmin pehmeiden löylyjen jo muututtua ohramallaksenhajuisiksi norjalaisen orjapiiskurin raipaniskuiksi, nimeltä mainitsematon ystävällinen naishenkilö ehdotti seurueellemme, että voisimme "jo ottaa edes vaatteet pois". Emme kuitenkaan suostuneet tämänlaiseen sortoon, vaan nousimme ripeästi ripeähkösti paikoiltamme ja jatkoimme agendamme seuraavaan osioon, sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Siirryttyämme ylämajoitukseen hyökkäsi iskujoukkomme suoraan keittiön uumeniin herkuttelemaan jo ennakkoon valmistettuja pororulla-cocktailpalojamme (oikealta termiltä hors d'oeuvre, mutta koita itse sanoa kunnon humlegårdissa) ja liu'uimme tanssilattialle... muistaakseni.

LAUANTAI
Herättyämme vääristä paikoista ja todettuamme pahamaineisen solar darran (vahvasta auringonpaisteesta aiheutuva, krapulaa apinoiva olotila) iskeneen, iskuryhmämme kokoontui jälleen jatkosuunnitelman merkeissä - nimittäin, mistä löytäisimme ajokuntoisen chaufföörin lähimpään huikopalapupeltamoon. Edeltävä ilta saunomisineen oli kuitenkin ollut sen vertaa raskas viihdyttävyydessään, että Topi Sorsakoskikin päätti kuolla ihan vaan sympatiasta. Olé.

Valkoisen ratsumme voimin (edelleen siis harmaa Saab) paikansimme lähimmän kultaisen kaksikkokaaren ja pärähdimme sisään.
Olon ollessa kuin mursulla haitarinsoittokilpailussa, pähkäilimme aamun menyytä ja kuuntelimme El Capitánin sutjakkaa ja sukkelaa juustohampurilaistilaamista.
"- Yhdeksän juustoo."
"- Tuleeko muuta?"
"- Neljä juustoo."

Haluan muistuttaa, arvon lukijat, että kyseessä on todellakin ylempää korkeakoulututkintoa opiskeleva supliikki herrasmies.
Ja te kun luulitte että Kreikka vie teidän verorahat.

LAUANTAI-ILTA
Todettakoon, että useamman tunnin ajan sattui ja tapahtui asioita, joiden yksityiskohtia ei ole järkevää saati sopivaa kertoa yleisellä palstalla. Todettakoon kuitenkin, että useamman tunnin ajan kehkeytyneen, armeijatermein "mustalaisleiriksi" kutsuttavan häkkyrän alettua kasvaa etupihalle (itse kutsuimme sitä Konala-simulaattoriksi) varsin mittavaksi rakennelmaksi, pamahti ensimmäinen fuksikin paikalle!
  Agenttuurimme ei kuitenkaan huomannut kyseistä ilmestymistä, sillä olimme noin kahdenkymmenen joukon vahvuudella keskittyneet varsin riemukkaaseen juomapeliin seuraleikkiin! Suojellaksemme henkilöiden yksityisyyttä emme kerro heidän oikeita nimiä, mutta sanotaan että "Hansin" (nimi muutettu) paikalle tuoma "lyödään-vasaralla-naulaa-kannonpalaseen-ja-juodaan-jos-ei-osuta" -peli oli viihdearvoltaan varsin korkea (toim.huom: naulaan osuminen pienellä vasaralla samankokoisessa pöhnässä on yllättävän vaikeata) ja yleisökin ilakoi melkein SM-tason meiningeissä kaikkine kannatuslauluineen!

Useamman fuksin jo saavuttua paikalle oli aika todeta jälleen erittäin perinteinen tapahtuma: uudelle opiskelijalle varaslähtö on jonkin tasoinen shokki, josta jotkut luultavasti kuitenkin toipuvat. Siveellisyyden nimissä ei kuitenkaan ole jäärin sopivaa jaktaa tarinointiamme, mutta kerrottakoon kuitenkin, että lauantaina taivaalliset  voimat soivat kauneimman täydenkuun loiston jonka allekirjoittanut on pitkään aikaan nähnyt.

Suotakoon tämäkin tarina siis kuuhulluuden piikkiin.


Kuva: Samu Koski (säälimättä varastin)

Basso sanoi wump wump, tyhjä taksi kaarsi pihaan ja lipui hiljaa pelokkaana pois koko paikan näyttäessä hämärässä kuunvalossa Espoolaiselta piriluolalta. Olé.
-Päätoimittajanne ja Arjen Sankarit

Rakennusinsinöörikilta irtisanoutuu täysin tästä tekstistä eikä missään nimessä suosittele liiallista alkoholin- tai muiden päihteiden käyttöä. Kaikki tässä tekstissä kirjoitettu saattaa hyvinkin olla legendaa ja kateellisten panettelua. Muutenkin epäherrasmiesmäinen käytös, humalatila, ryyppääminen, McDonalds, sauna ja naiset ovat erittäin pahasta, hyi hyi.

perjantai 12. elokuuta 2011

Avautuminen.

No Terve!

Erehdyitpä sitten tänne.

Onko nyt hyvä fiilis?

Eipä kohta enää.
Tervetuloa Rakennusinsinöörikillan Raadin epävirallisen virallisen blogin ääreen! Tulevaisuudessa voit lukea täältä tärkeimmät päivitykset killan toiminnan suhteen, suurista opintomuutoksista ja laitoksen kehityksestä.

Mutta ennen kuin ensi vuoden raati pääsee tähän käsiksi, joudutte tyytymään meidän skriivailuihin. Minun tapauksessa tämä tarkoittaa pääasiassa tyhjänpäiväistä kirjoittamista asioista, joiden mainitseminen Ruutisissa karkottaisi ne loputkin mainostajat.

Asiaan! Oletteko ikinä miettineet seksiä avaruudessa? Näin kerran asiasta dokumentin, jossa NASAn huururillit totesivat, ettei tiedettävästi ketään (+1 Turun murre) ole vielä paininut atmosfäärin ulkopuolella.
Siinäpä seksiturismille markkina-aukko.
Asiaa jatkettiin pohtimalla Newtonin voiman ja vastavoiman lakia. Aivan: painottomassa tilassa ensimmäinen töytäisy aiheuttaisi vastakkaisreaktion, jossa aktiiviset osapuolet sitä ollennaisinta kiinnitystä lukuunottamatta olisivat täysin vapaassa leijunnassa. NASAn tai ESAn (venäläisellä Roscosmosilla on tuskin tarvittavia resursseja) seuraaviin projekteihin pitänee lisätä tarvittavien valjaiden tai kiinnikkeiden kehittäminen avaruuden tehokkaan valloituksen nimissä.

Myöhemmin samoja valjaita voisi myydä vaikka Hot Lipsissä.

Lisäksi askarruttaa aktin jälkimainingit. Fysiikan lait sivuuttaen, painottomassa tilassa tosiaan lentää ”mihin sattuu”; toissijaistahan on tietenkin jos siitä tykkää, mutta tuskin kovinkaan moni astronautti arvostaisi saadessa kuukävelyllään silmään ”sitä itseään”. Tietenkin hikikarpaloiden ympärilentelykin ärsyttäisi, ja painottomassa tilassa tilanteen… koordinointi olisikin astetta monimutkaisempaa. Tämän lisäksi painoton tila poistaa täysin ihon pinnan viilenemisen konvektiolla, ja tutkimusten mukaan minimaalisen painovoiman omaavassa tai painovoimattomassa tilassa ihminen yleisestikin hikoilee enemmän. Eli ilmassa lentelisi… noh, kaikkea. Paljon.

Mutta tosiaan, tervetuloa IK:n Raadin blogiin!

- Päätoimittajanne