Jossa kapteenimme havahtuu siihen, että koulun alkuun on enää muutama yö ja laittaa kopiokoneen laulamaan.
Elokuun loppu, kesä vaihtumassa syksyyn, pimenevät illat. Kunnossapitotyöntekijät kertovat kauhutarinoita talvihoidon kauheudesta ja ensimmäistä kertaa kuukausiin asuntoni ei tunnu lämpöhalvausta pelkäävän saksalaisen lämmittämältä saunalta (n. 30°C toim. huom.).
Lämmöstä huolimatta olen kesän aikana saanut hiottua syksyn phuksitapahtumien kuviot hyvälle mallille. Työpöydällä nököttävä 21-tuumainen putkinäyttö, jonka arvon päätoimittajamme epäilee minun kähveltäneen Tšernobylistä, on ollut päällä lukemattomia tunteja ja epäilen sen jo salaa odottavan vapautusta, joka koittaa parvekkeelta putoamisen muodossa.
Paniikki. Horjumaton itsevarmuus. Sydämentykytys kuin bassonjytke Rihannan keikalla. Tunteet ja olotilat sekoittuvat yhteen ja luovat jotakin, jonka kuvailu on vaikeampaa kuin lujarin tentin läpäiseminen lukematta. Onneksi perjantaille oli osunut Taiteiden yö, joka antoi allekirjoittaneelle luvan lähteä aiheuttamaan kaaosta, pahennusta ja hämmennystä rentoutumaan Itäiseen satamakaupunkiin.
"Toisinaan Phuksikapteeni poistuu Otaniemestä ja liikkuu kaupungissa kuin kuka tahansa meistä."
Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen löysin itseni Kalliosta, jossa juristista, kauppislaisesta ja liiketalouden opiskelijasta koostuva seurueemme tärähti keskelle arkkitehtifuksien baarikierrosta. Jostain syystä minua luultiin moneen kertaan alkuillan aikana arkkarifuksiksi (en tiedä, oliko käyttämälläni havajipaidalla osuutta asiaan). Epäilyt phuksiudestani kaikkosivat äkkiä kajautettuani ilmoille muutaman teekkarilaulun keskellä Hämeentietä. Tähän sain apua eräältä muita arkkarifukseja huomattavasti vanhemmalta (ja kovaäänisemmältä) herralta, joka saattaa toimia kiltalehtemme päätoimittajana.
Viimeisellä bussilla kotiin. Unta. Aikainen herätys. Seuraavana aamuna herätessäni töihin aamukahdeksalta koin voimakkaan flashbackin omaan phuksivuoteeni, jolloin unirytmiäni olisi voinut kauniisti kuvailla sanalla täyskaaottinen. Nykyään kuvailisin tilanetta sanalla sekava ja olen huomannut toivovani, että vuorokaudessa olisi pari ylimääräistä tuntia.
Uskomaton. Huikea. Paras. Phuksivuosi on itsensä löytämisen ja uusien mahdollisuuksien aikaa. Maanantaina alkaa jälleen noin sadan ihmisen matka kohti teekkariutta Rakennusinsinöörikillan luotsaamana. En koe olevani tällä matkalla kaikkitietävä kertoja, vaan yksi ääni muiden joukossa. Ehkä juuri siksi kirjoitan tätä minämuodossa.
Kohta maanantain aurinko nousee.
Lakki.
Haalarit.
Kurssi kohti päärakennusta.
Phuksien on aika astua seikkailuun.
Kirjoittaja on Phuksikapteeni, joka aina silloin tällöin muistaa mennä nukkumaan ajoissa.
Tervaskäsi, on jälleen tarinatuokion aika - tällä kertaa MAIKin merkeissä!
Onhan varsin tunnettua, että Varaslähtö on paras lähtö ensimmäiseen opiskelusyksyyn ja mahtava tapa nähdä vanhoja kavereita!
Okei, tosiasiassahan toisen vuoden opiskelijat tulevat paikalle (ehkä) katselemaan opiskelukavereitaan mutta pääasiassa ryyppäämään viimeisen kerran ennen syksyn kurssirumbaa ja sammumaan pitkin nurmea pitämään hauskaa. Vanhemmat opiskelijat (jos niitä on paikalla) hengailevat itsekseen, valtaavat saunan sekä grillin ja "ihan vain pakosta" tsekkaavat uusien phuksien muodollisen pätevyyden.
Seuraa Eino Leinon - tai ainakin Eino Grönin - tapaisen lyyrisen ihmemiehen selostus MAIK-varaslähdöstä niille, jotka eivät paikalle päässeet, tohtineet taikka halunneet.
PERJANTAI
Tämän tarinamme sankarikin saapui myös varaslähtöön jokseenkin ristiriitaisten tunteiden velvoittamana. Yhdestä näkökulmasta Raadissa olemisen velvoittamana paikalle saapuminen oli välttämätöntä, toisaalta taas pitkän työputken ja kesäerakoitumisen jälkeen voisi olla kiintoisaa nähdä kaikkia muita tuttuja isänmaan toivoja.
Kuitenkin.
Saavuimme paikalle perjantai-iltana, varsin sopivana aikana, ratsastaen valkoisella ratsullamme [lue:harmaan Saabin kattoikkunasta roikkuen] varsin iloisissa tunnelmissa [lue: jokseenkin ylivirkistäytyneenä]. Tervehdimme tuttuja sekä tuntemattomia ja ryhmityimme jatkotoimenpiteitä varten. Seurueemme agenda oli yksinkertaisuudessaan varsin nerokas: safkaa, saunaa, sammuminen sosiaalinen kanssakäyminen. Iskimme itsemme optimaaliseen kulmaan, pupelsimme kenttämuonamme ja jatkoimme salonkikelpoisen olotilan saavuttamista.
Varsin salonkikelpoisen olotilan saavutettuamme ja muutaman sillan poltettuamme siirsimme leiriä rantaa päin suorittamaan sen, mikä kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan suomalaisen miehisen miehen kesäperinteeseen: saunan polttamiseen humalassa.
Epäonnistuttuamme saunan lopullisessa sytyttämisessä, tyydyimme jonkun toisen (luultavasti meitä pätevämmän naisen) sytyttämään saunakiukaaseen sekä sen amorin kaaren pehmeyden lailla kuiskutteleviin löylyihin.
Noin viisi tuntia myöhemmin, aiemmin pehmeiden löylyjen jo muututtua ohramallaksenhajuisiksi norjalaisen orjapiiskurin raipaniskuiksi, nimeltä mainitsematon ystävällinen naishenkilö ehdotti seurueellemme, että voisimme "jo ottaa edes vaatteet pois". Emme kuitenkaan suostuneet tämänlaiseen sortoon, vaan nousimme ripeästi ripeähkösti paikoiltamme ja jatkoimme agendamme seuraavaan osioon, sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Siirryttyämme ylämajoitukseen hyökkäsi iskujoukkomme suoraan keittiön uumeniin herkuttelemaan jo ennakkoon valmistettuja pororulla-cocktailpalojamme (oikealta termiltä hors d'oeuvre, mutta koita itse sanoa kunnon humlegårdissa) ja liu'uimme tanssilattialle... muistaakseni.
LAUANTAI
Herättyämme vääristä paikoista ja todettuamme pahamaineisen solar darran (vahvasta auringonpaisteesta aiheutuva, krapulaa apinoiva olotila) iskeneen, iskuryhmämme kokoontui jälleen jatkosuunnitelman merkeissä - nimittäin, mistä löytäisimme ajokuntoisen chaufföörin lähimpään huikopalapupeltamoon. Edeltävä ilta saunomisineen oli kuitenkin ollut sen vertaa raskas viihdyttävyydessään, että Topi Sorsakoskikin päätti kuolla ihan vaan sympatiasta. Olé.
Valkoisen ratsumme voimin (edelleen siis harmaa Saab) paikansimme lähimmän kultaisen kaksikkokaaren ja pärähdimme sisään.
Olon ollessa kuin mursulla haitarinsoittokilpailussa, pähkäilimme aamun menyytä ja kuuntelimme El Capitánin sutjakkaa ja sukkelaa juustohampurilaistilaamista. "- Yhdeksän juustoo." "- Tuleeko muuta?"
"- Neljä juustoo."
Haluan muistuttaa, arvon lukijat, että kyseessä on todellakin ylempää korkeakoulututkintoa opiskeleva supliikki herrasmies.
Ja te kun luulitte että Kreikka vie teidän verorahat.
LAUANTAI-ILTA
Todettakoon, että useamman tunnin ajan sattui ja tapahtui asioita, joiden yksityiskohtia ei ole järkevää saati sopivaa kertoa yleisellä palstalla. Todettakoon kuitenkin, että useamman tunnin ajan kehkeytyneen, armeijatermein "mustalaisleiriksi" kutsuttavan häkkyrän alettua kasvaa etupihalle (itse kutsuimme sitä Konala-simulaattoriksi) varsin mittavaksi rakennelmaksi, pamahti ensimmäinen fuksikin paikalle!
Agenttuurimme ei kuitenkaan huomannut kyseistä ilmestymistä, sillä olimme noin kahdenkymmenen joukon vahvuudella keskittyneet varsin riemukkaaseen juomapeliin seuraleikkiin! Suojellaksemme henkilöiden yksityisyyttä emme kerro heidän oikeita nimiä, mutta sanotaan että "Hansin" (nimi muutettu) paikalle tuoma "lyödään-vasaralla-naulaa-kannonpalaseen-ja-juodaan-jos-ei-osuta" -peli oli viihdearvoltaan varsin korkea (toim.huom: naulaan osuminen pienellä vasaralla samankokoisessa pöhnässä on yllättävän vaikeata) ja yleisökin ilakoi melkein SM-tason meiningeissä kaikkine kannatuslauluineen!
Useamman fuksin jo saavuttua paikalle oli aika todeta jälleen erittäin perinteinen tapahtuma: uudelle opiskelijalle varaslähtö on jonkin tasoinen shokki, josta jotkut luultavasti kuitenkin toipuvat. Siveellisyyden nimissä ei kuitenkaan ole jäärin sopivaa jaktaa tarinointiamme, mutta kerrottakoon kuitenkin, että lauantaina taivaalliset voimat soivat kauneimman täydenkuun loiston jonka allekirjoittanut on pitkään aikaan nähnyt.
Suotakoon tämäkin tarina siis kuuhulluuden piikkiin.
Kuva: Samu Koski (säälimättä varastin)
Basso sanoi wump wump, tyhjä taksi kaarsi pihaan ja lipui hiljaa pelokkaana pois koko paikan näyttäessä hämärässä kuunvalossa Espoolaiselta piriluolalta. Olé. -Päätoimittajanne ja Arjen Sankarit
Rakennusinsinöörikilta irtisanoutuu täysin tästä tekstistä eikä missään nimessä suosittele liiallista alkoholin- tai muiden päihteiden käyttöä. Kaikki tässä tekstissä kirjoitettu saattaa hyvinkin olla legendaa ja kateellisten panettelua. Muutenkin epäherrasmiesmäinen käytös, humalatila, ryyppääminen, McDonalds, sauna ja naiset ovat erittäin pahasta, hyi hyi.
Eipä kohta enää.
Tervetuloa Rakennusinsinöörikillan Raadin epävirallisen virallisen blogin ääreen! Tulevaisuudessa voit lukea täältä tärkeimmät päivitykset killan toiminnan suhteen, suurista opintomuutoksista ja laitoksen kehityksestä.
Mutta ennen kuin ensi vuoden raati pääsee tähän käsiksi, joudutte tyytymään meidän skriivailuihin. Minun tapauksessa tämä tarkoittaa pääasiassa tyhjänpäiväistä kirjoittamista asioista, joiden mainitseminen Ruutisissa karkottaisi ne loputkin mainostajat.
Asiaan! Oletteko ikinä miettineet seksiä avaruudessa? Näin kerran asiasta dokumentin, jossa NASAn huururillit totesivat, ettei tiedettävästi ketään (+1 Turun murre) ole vielä paininut atmosfäärin ulkopuolella.
Siinäpä seksiturismille markkina-aukko.
Asiaa jatkettiin pohtimalla Newtonin voiman ja vastavoiman lakia. Aivan: painottomassa tilassa ensimmäinen töytäisy aiheuttaisi vastakkaisreaktion, jossa aktiiviset osapuolet sitä ollennaisinta kiinnitystä lukuunottamatta olisivat täysin vapaassa leijunnassa. NASAn tai ESAn (venäläisellä Roscosmosilla on tuskin tarvittavia resursseja) seuraaviin projekteihin pitänee lisätä tarvittavien valjaiden tai kiinnikkeiden kehittäminen avaruuden tehokkaan valloituksen nimissä.
Myöhemmin samoja valjaita voisi myydä vaikka Hot Lipsissä.
Lisäksi askarruttaa aktin jälkimainingit. Fysiikan lait sivuuttaen, painottomassa tilassa tosiaan lentää ”mihin sattuu”; toissijaistahan on tietenkin jos siitä tykkää, mutta tuskin kovinkaan moni astronautti arvostaisi saadessa kuukävelyllään silmään ”sitä itseään”. Tietenkin hikikarpaloiden ympärilentelykin ärsyttäisi, ja painottomassa tilassa tilanteen… koordinointi olisikin astetta monimutkaisempaa. Tämän lisäksi painoton tila poistaa täysin ihon pinnan viilenemisen konvektiolla, ja tutkimusten mukaan minimaalisen painovoiman omaavassa tai painovoimattomassa tilassa ihminen yleisestikin hikoilee enemmän. Eli ilmassa lentelisi… noh, kaikkea. Paljon.
