Ensimmäinen luku
Jossa kapteenimme havahtuu siihen, että koulun alkuun on enää muutama yö ja laittaa kopiokoneen laulamaan.
Elokuun loppu, kesä vaihtumassa syksyyn, pimenevät illat. Kunnossapitotyöntekijät kertovat kauhutarinoita talvihoidon kauheudesta ja ensimmäistä kertaa kuukausiin asuntoni ei tunnu lämpöhalvausta pelkäävän saksalaisen lämmittämältä saunalta (n. 30°C toim. huom.).
Lämmöstä huolimatta olen kesän aikana saanut hiottua syksyn phuksitapahtumien kuviot hyvälle mallille. Työpöydällä nököttävä 21-tuumainen putkinäyttö, jonka arvon päätoimittajamme epäilee minun kähveltäneen Tšernobylistä, on ollut päällä lukemattomia tunteja ja epäilen sen jo salaa odottavan vapautusta, joka koittaa parvekkeelta putoamisen muodossa.
Paniikki. Horjumaton itsevarmuus. Sydämentykytys kuin bassonjytke Rihannan keikalla. Tunteet ja olotilat sekoittuvat yhteen ja luovat jotakin, jonka kuvailu on vaikeampaa kuin lujarin tentin läpäiseminen lukematta. Onneksi perjantaille oli osunut Taiteiden yö, joka antoi allekirjoittaneelle luvan lähteä aiheuttamaan kaaosta, pahennusta ja hämmennystä rentoutumaan Itäiseen satamakaupunkiin.
"Toisinaan Phuksikapteeni poistuu Otaniemestä ja liikkuu kaupungissa kuin kuka tahansa meistä."
Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen löysin itseni Kalliosta, jossa juristista, kauppislaisesta ja liiketalouden opiskelijasta koostuva seurueemme tärähti keskelle arkkitehtifuksien baarikierrosta. Jostain syystä minua luultiin moneen kertaan alkuillan aikana arkkarifuksiksi (en tiedä, oliko käyttämälläni havajipaidalla osuutta asiaan). Epäilyt phuksiudestani kaikkosivat äkkiä kajautettuani ilmoille muutaman teekkarilaulun keskellä Hämeentietä. Tähän sain apua eräältä muita arkkarifukseja huomattavasti vanhemmalta (ja kovaäänisemmältä) herralta, joka saattaa toimia kiltalehtemme päätoimittajana.
Viimeisellä bussilla kotiin. Unta. Aikainen herätys. Seuraavana aamuna herätessäni töihin aamukahdeksalta koin voimakkaan flashbackin omaan phuksivuoteeni, jolloin unirytmiäni olisi voinut kauniisti kuvailla sanalla täyskaaottinen. Nykyään kuvailisin tilanetta sanalla sekava ja olen huomannut toivovani, että vuorokaudessa olisi pari ylimääräistä tuntia.
Uskomaton. Huikea. Paras. Phuksivuosi on itsensä löytämisen ja uusien mahdollisuuksien aikaa. Maanantaina alkaa jälleen noin sadan ihmisen matka kohti teekkariutta Rakennusinsinöörikillan luotsaamana. En koe olevani tällä matkalla kaikkitietävä kertoja, vaan yksi ääni muiden joukossa. Ehkä juuri siksi kirjoitan tätä minämuodossa.
Kohta maanantain aurinko nousee.
Lakki.
Haalarit.
Kurssi kohti päärakennusta.
Phuksien on aika astua seikkailuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti