maanantai 17. lokakuuta 2011

Raadin virkojen tarkistaminen

Osaksi muutamien kiltalaisten aloitteesta sekä osaksi raadin oman keskustelun pohjalta on alkanut viriä keskustelu raadin virkojen tarkistamisesta tai uuden raativiran perustamisesta. Uusi virka käytönnössä olisi yrityssuhdevastaava tai talousvastaava, toimenkuvana pääasiassa killan varainhankinta tai ainakin sen koordinointi.

Kiltalaisilta halutaan nyt mahdollisimman paljon kommentteja koskien kyseistä asiaa; mitä mielipiteitä asiaan on: kannattaako kiltaan luoda uusi raativirka vai tarkistaa nykyisten tehtäväkuvaa? Vaihtoehdot karkeasti siis joko perustaa 11. raativirka, jonka tehtävänä killan sponsorihankinta vai tarkistammeko virkojen kuormittavuutta ja lisäämme esimerkiksi excumestarin tehtäviin kohdan "koordinoi killan varainhankintaa". Tähän asti hallinto-ohjesääntö on määritellyt rahastonhoitajalle killan varainhankinnan koordinoinnin, mutta käytännössä se olisi luontevinta olla mielestäni excumestarilla, koska hän on eniten yrityksiin yhteydessä ja rahiksella on muutenkin sen verran paljon hommaa.

Asiasta järjestetään keskustelutilaisuus mahdollisesti vielä viikolla 42 tai viimeistään viikon 43 alussa, seuraa tiedotusta.

Mikäli raadin kokoonpanoon tulee muutoksia, vaatii se hallinto-ohjesäännön muuttamista, mikä taas vaatii killan kokouksen koolle kutsumisen. Tästä lisätietoa myös myöhemmin.

KOMMENTOIKAA, ESITTÄKÄÄ KANTOJANNE, VAIKUTTAKAA!


--Juho, puheenjohtaja

7 kommenttia:

  1. Kommentteja / pohdintaa:

    Haluaisin kuulla enemmän siitä mitä yrityssuhdevastaava / talousvastaava tekisi?

    a) Jos tehtävänä on vastata varainhankinnasta eli hoitaa rahoitus killan toiminnalle, on mielestäni raativirka järkevä. Mutta se tarkoittaisi sillon sitä, että yrityssuhdevastaava vastaisi ihan oikeasti KAIKESTA varainhankinnasta (KP, ulkoexcu, phuksitapahtumat, vuosijuhla...) ja kaikki sponssisuhteet menisivät hänen kauttaan.

    b) Jos ideana on pelkästään koordinointi, niin silloin ei ole järkeä perustaa yhtä raativirkaa lisää, koska se kuuluu jo nyt rahastonhoitajan tehtäviin. Silloin tärkeämpää on miettiä, miten koordinointia voisi tehostaa.

    Jos kyseessä on kohta a) niin silloin kannattaa tosissaan miettiä raadin kokoa. Nyt raati on jo vanhan kippari mukaan laskettuna 11 hlöä joten 12hlöä on aika iso poppoo. Mutta ongelmahan on siinä minkä pudottaisi pois.. Jos yrityssuhdevastaava hoitaa varainhankinnan, niin excumestarille ei jää kuin excujen hoitaminen, joka käsittääkseni ei ole niin työlästä kuin esim. ulkoexcun rahoituksen hankkiminen. Excut onnistuisi ehkä toimariltakin, mutta toisaalta raksan excumestarilla on pitkät perinteet...

    Entä ulkovastaava? onnistuisiko ulkkareiden koordinointi toimarilta jos yhteydenpidon muihin kiltoihin hoitaisi excumestari tai joku muu raadista? Ehkä, mutta ongelma on enemmän "strateginen", pitämällä ulkovastaava raadissa, osoitamme, että kv-asiat ovat tärkeitä.

    Ruutisten päätoimittajasta on usein puhuttu, että onko sen paikka raadissa. Ehkä ei, mutta todellisuudessa lehteä ei ehkä tulisi, jos se tehtäisiin pelkästään toimarivoimin. Toisaalta, jos nyt mainokset yms. tulisivat yrityssuhdevastaavan kautta, siihen ei menisi päätoimittajalta niin paljoa aikaa...

    Miinuspuolena, jos kaikki sponssit menisivtä yhden henkilön kautta, on se, että nyt muilta raatilaisilta jää kontaktien luominen yrityksiin väheisemmäksi. Varainhankinta on myös aika opettavaista.

    Plussana se, että ei tulisi kyseltyä päällekkäisiä sponsseja ja varainhankinta olisi harkittua ja keskitettyä.

    Onko raati tehnyt benchmarkaukste muihin kiltoihin? Mitä muiden kiltojen yrityssuhdevastaavat tekevät?

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mulle tuli mieleen samoja ajatuksia kuin Annalle. Eli komppaan Annan kommenttia.

    Jotkut virat kaipaavat ajoittain päivittämistä ja tehtävänkuvien tarkistamista. Eli hyvä homma, että raativirkoja pohditaan aina välillä. :)

    Mielestäni kannattaakin lähteä ensin nykyisten virkojen tarkistamisesta, ennen kuin pohtii vakavasti 11. viran perustamista. Näin äkkiseltään, Juhon ehdottama lisäys excumestarin tehtäviin kuulostaa fiksummalta kuin kokonaisen uuden viran perustaminen. Annan ehdottama rahastonhoitajan tehtävien tehostaminen voisi myös toimia.

    Mikäli 11. virka halutaan perustaa, miten se ehditään lisätä hallinto-ohjesääntöön ennen vaalikokousta? Aika hilkulle menee, kun ens viikolla on tenttiviikkokin...

    Uusi virka pitäisi myös olla esittelyssä raati- ja toimari-infossa. Virka ei ole kenellekään tuttu, eikä siihe osata noin vain hakea, minkä takia esittely on tärkeätä. Tosin 3.11. ei virasta olla vielä ehditty päättää mitään...

    Tässä pikaisia mietteitä. Yritän päästä keskustelutilaisuuteen, joka muuten järjestetään aika nopealla varoitusajalla. Ehdotan, että tilaisuudesta tiedotetaan kiltalaisille jo ennen seuraavaa viikkotiedotetta erillisellä tiedotussähköpostilla. Kaikki eivät lue aktiivisesti killan sivuja tai raadin blogia. :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin kommentoin hiukan ja yritän päästä myös perjantaina paikalle. Komppailen kyllä vahvasti Anna ja Doriksen kommentteja :)

    Olen hieman skeptinen uuden raativiran perustamiseksi. Riittäkö hommia uuteen virkaan, riittääkö hommia muihin virkoihin uuden viran myötä, tarvitaanko todella uutta virkaa?

    Lueskelin myös hallinto-ohjesäännön vielä varmuudeksi läpi (olettaen, että killan nettisivujen ohjesääntö on tuorein) ja ohjesäännössä sanotaan seuraavaa:

    Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos muutosesitys on hyväksytty vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä killan kokouksessa, joiden väli on vähintään neljätoista (14) vuorokautta. Muutosesitys on mainittava kokouskutsussa.

    Eli tarvittaisiin kaksi killan kokousta ennen vaalikokousta. Periaatteessa toinen kokous voi olla myös vaalikokous, mutta en tätä keskustelua kyllä mielelläni veisi vaalikokoukseen, muuten siellä istutaan koko loppu ilta. Aika kiirus tahtoo tulla, jotta uusi virka saadan vaalikokoukseen mennessä perustettua.

    VastaaPoista
  5. Vaikka oon elänyt enemmän tai vähemmän hiljaiseloa kiltatoiminnan suhteen hetken aikaa, niin tämä aihe herätti ex-excumestarissa tuntemuksia.

    Oon kanssa samaa mieltä, että uutta raativirkaa ei tarvita. Sen sijaan varainhankintaa, ja excutoimikuntien toimintaa olisi hyvä tehostaa ja organisoida se paremmin. KP:n ja Ulkoexcun järkkäämisessä excutoimikunnat ovat avainasemassa, ja excumestarin taakka ilman toimikuntia olisi aivan kohtuuton.

    Jos excumestarin hommat jakautuisivat tasaisesti koko vuodelle, niin kuormitus ei olisi laisinkaan ylitsepääsemätön. Nyt alkuvuosi menee täysin KP:n järkkäämiseen, ja kun päässä liikkuu muutakin kaikkea raatiin liittyvää uutta/kivaa/jännää toimintaa, joka kuormittaa niin vastavalitun excumestarin tammi-maaliskuu on todella kuormittava.

    KP:n jälkeen tulee excukrapula ja ulkoexcun järkkääminen vaatii taas seuraavaa sykähtämistä, joka jatkuu loppukevään, kesän ja alkusyksyn.

    Mua jäi harmittamaan, että virtaa/aikaa ei riittänyt paljoa muuhun kuin KP:n ja ulkoexcun järkkäämiseen. Excumestarin tehtävähän olisi järjestää hyviä ja mielenkiintoisia excuja ympäri vuoden.

    "Raksan excumestarilla on pitkät perinteet..."
    Allekirjoitan ja kyseessä onkin virka, jonka täyttäjällä tulisi olla ennen kaikkea motivaatiota täyttää kaikki perinteet, ja olla jollain tasolla perillä niistä.

    VastaaPoista
  6. Mielestäni on erittäin hienoa jos joku raatilaisista vastaisi killan varainhankinnasta tai ainakin sen koordinoinnista. Tämä varmasti tehostaisi toimintaa. Mielestäni tämä kannattaa kuitenkin toteuttaa suurentamatta nykyisen raadin kokoa.

    Vähän pidempään pohdiskeltuani asiaa, mun mielestä tuo varainhankinnan koordinointi sopii parhaiten rahastonhoitajalle, jolle se jo nyt hallinto-ohjesäännönkin mukaan kuuluu. Tällöin kyse on vain rahastonhoitajan toiminnan tehostamisesta ja tehtävien järjestelemisestä.

    Kokemuksesta tiedän, että rahastonhoitajalla kyllä riittää hommaa myös laskujen maksamisessa ja kirjanpidossa, mutta koordinointi sopii mielestäni juuri rahikselle. Tässä muutama syy:

    *rahis hommaa kannatusjäsenet eli on yhteydessä kymmeniin firmoihin heti alkuvuodesta
    *rahis lähettää kaikki laskut, siis myös kaikille sponsseille
    *rahis on selvillä kaikkien tapahtumien budjeteista, jolloin hänellä on tiedossa paljon rahaa tarvitaan mihinkin
    *rahastonhoitajat ovat nohevia ;)

    Voi olla, että tällaisella järjestelyllä ensi vuosi olisi rahastonhoitajalle rankempi kuin ennen, mutta siitä eteenpäin kun koordinointityö on saatu hyvin alkuun, olisi seuraavina vuosina homma helpompaa. Rahis voisi esim, ensi vuonna aloittaa kirjanpidon tekemisen tavanomaista myöhempään, jolloin aikaa jää varainhankinnan koordinointiin. Jos hommaa tuntuu olevan liikaa, voisi rahiksen avuksi perustaa toimariviran, vaikka avustamaan kirjanpitoon.

    VastaaPoista
  7. Blogi sensuroi edellisen kommenttini, joten tässä lyhyesti viesti uudestaan:

    Sääntömuutos on aika iso juttu, eikä sitä tulisi tehdä hätiköiden ilman harkintaa ja pohdintaa.

    Tällainen raadin koon ja kokoonpanon nopea muuttaminen juuri ennen vaalikokousta on toiminnan läpinäkyvyyden ja avoimmuuden kannalta erittäin epäilyttävää. Herää myös kysymys siitä, mitä muutoksen taustalta löytyy, ja onko muutosehdotus lähtenyt liikkeelle oikeista syistä. Ehdotuksen alullepanijan (eli raadin) olisikin syytä perustella ehdotuksensa lähtökohdat paremmin, selvemmin ja vakuuttavammin. Myös nämä täällä blogissa esitetyt kysymykset ja kommentit kaipaavat vastauksia, jotka toivon mukaan esitetään tänään keskustelutilaisuudessa. Tilaisuudesta pitäisi tehdä jonkinnäköinen avoin muistio, jotta myös ne, jotka eivät pääse paikalle, näkevät mitä on keskusteltu.

    Itse olen sitä mieltä, että raadin kokoa ei tule kasvattaa. Yksi lisähenkilö ei vastaavasti vähennä muiden työtaakkaa, ja koon kasvaessa yhteistyön ja vastuiden koordinointi hankaloituu. Yrityksille on jo nyt riittävän vaikeaa selvittää, kehen raatilaiseen tulisi ottaa yhteyttä. Jonkinlaisen yrityssuhdevastaavan lisääminen raatiin ei ainakaan helpota asiaa! Killan 100-vuotisjuhlan järjestäminen ei ole riittävä peruste raadin koon kasvattamiselle.

    Hallinto-ohjesääntö on "vain" ohjesääntö, eikä siis juridisesti sitova. Ensi vuoden raati voi keskenään sopia töiden jakamisesta parhaaksi katsomallaan tavalla, sanottiin ohjesäännössä mitä tahansa. Raati on joka tapauksessa yhteisesti vastuussa kaikista päätöksistä, koskivat ne sitten opintoja, kv-toimintaa, fuksitoimintaa, jne. Vaikka jokaisella on omat määritellyt vastuualueensa, monet raatihommat ovat sellaisia, joissa tarvitaan muiden raatilaisten apua ja tukea. Mikäli ensi vuonna esimerkiksi excumestariksi valittu henkilö haluaa koordinoida sponsseja ja se sopii ensi vuoden rahikselle ja muulle raadille, tässä asiassa tuskin on kellään kiltalaisella nokan koputtamista. Mielestäni tämä asia ei siis vaadi hallinto-ohjesäännön, tai minkään muunkaan säännön muuttamista. Asioita ei kannata tehdä turhan monimutkaiseksi...

    Toivottavasti nämä täällä esitetyt kysymykset ja kommentit otetaan vakavasti päätöksiä tehtäessä.

    VastaaPoista